MAANANTAI
Maanantaina alkoi varsinainen tekeminen. Kävimme aluksi läpi
sitä miten kameroita käytetään. Illalla muutamat ryhmät pääsivät kuvaamaan.
Minä pääsin myös illalla tekemään omaa animaatiota. En saanut pöytää ja kameraa
oikeaan kulmaan toistensa kanssa, joten päädyin tekemään animaatiota lattialle.
Saatuani kaiken valmiiksi huomasin, ettei se ollut paras ratkaisu. Sillä en nähnyt
tietokoneen näyttöä kunnolla, koska se oli pöydälle. Enkä voinut siirtää sitä
lattialle, sillä johto ei olisi yltänyt. Jouduin nousemaan koko ajan lattialta
ottamaan kuvan, ja sen jälkeen taas laskeutua siirtämään hahmoa.
|
(kuva: Anne Myller) |
Onneksi Anne tuli auttamaan, ettei minun tarvinnut nousta.
Muutama kohtaus jouduttiin ottamaan uudestaan, koska kuvassa näkyi välillä outo
varjo. Illalla työ jäi kesken, sillä oli pakko lähteä varttia vaille yhdeksän,
jotta pääsimme ulos koulusta. Tuli oltua koulussa 12h päivä, tosin pietin
tunnin parin tauon odottaessani kameraa.
TIISTAI
Tiistaina aloitimme työt kahdeksalta. Jatkoin animaationi
kuvaamista, loppu ajasta tuli kiire sillä toinen ryhmä oli tulossa kuvaamaan.
Autoin Heidiä ja Annea kuvaamaan heidän animaatioitaan. Päivän työ oli valmis
kello kahdeksan illalla.
|
(kuva: Anne Myller) |
KESKIVIIKKO
Keskiviikkona aloin muokkaamaan materiaalia. Sain leikattua
kaikki materiaalit sekä laitettua ne oikeisiin kohtiin, sekä pidennettyä pätkiä.
Sain myös tarkastettua äänet ja ladattua lisää. Lähdin koulusta jo viiden maissa, koska
halusin käydä ulkoilemassa, koska ulkona oli kaunis päivä.
TOSTAINA
Torstaina menin jatkamaan muokkausta. Aloin kokeilemaan
kaikkia eri mahdollisuuksia muokkauksen suhteen. Halusin kokeilla miltä video
näyttä, jos siitä koittaa saada vanhanaikaisen näköisen. Mielestäni se sopi
oikein hyvin. Ohjelmassa ei kuitenkaan ollut ”bad film” toimintoa, joten
jouduin käyttämään muita toimintoja. Loppuun tein tv:n hajoamisen, niin kun
vanhoilla tv:llä on tapana hajota kesken ohjelmaa xDDD
Sain teoksen valmiiksi illalla puoli kahdeksan aikaan.